Luonnekuvaus
Fatsilla oli tapana sanoa, että niillä parhaimmilla hevosilla oli mitä omalaatuisin luonne. Eihän fatsi muita hevosina pitänyt kuin juoksijoita, sellaisia joiden luonne oli tulta ja tappuraa. Sellaisten hevosten jaloissa, ja myöhemmin kärryillä, olin mäkin kasvanut. Ja sellaisiksi opin kilpahevoset mieltämään: suikunpunaisiksi ja sielukkaiksi.
Fatsilla oli tapana sanoa, että niillä parhaimmilla hevosilla oli mitä omalaatuisin luonne. Eihän fatsi muita hevosina pitänyt kuin juoksijoita, juuri sellaisia joiden luonne oli tulta ja tappuraa. Sellaisten hevosten jaloissa, ja myöhemmin kärryillä, olin mäkin kasvanut. Ja sellaisiksi opin kilpahevoset mieltämään. Olihan siitä jo kulunut viisitoista kesää, kun fatsi oli myynyt viimeisenkin meidän juoksijoista, talliin jäi vain vaka vanha Mustaparta. Mustaparran mentyä kesti monia vuosia ennen kuin löysin sen rasavillin orivarsan. Markkinapalstalta löytyi meidän Raisumme, rasavilli orivarsani, ei se toki enää varsa ollut. Eikä juoksija, saati sitten kilpahevonen. Jo Raisun kasvattaja oli sitä mieltä, ettei sen ruunaus olisi varmastikaan pahitteeksi, ellei tästä siitosoria tehtäisi. Mutta eihän Raisu olisi ruunana nimensä veroinen. Kotona Raisussa on sitä juoksijalle tyypillistä tulta ja tappuraa: sillä on niitä nuoren oriin raivostuttavan suloisia tapoja, joita katsotaan ehkä hieman läpi sormien. Se on iloinen ja reippaanlainen. Ikiliikkuja. Raisulla ja minulla on jokseenkin eriävät mielipiteet siitä, mikä on hyvää tallikäyttäytymistä, tai mikä on paras reitti tarhaan. Tai tarhasta ulos. Se on vähintäänkin yhtä itsepäinen kuin omistajansa ja tallituvassa lyödään joskus vetoa, että kummalta loppuu kantti kesken.
Mä olin päättänyt, että Raisusta tulisi kilpahevonen. Ehkei aivan suomenhevosten kärkeen yltävä, mutta kilpahevonen kuitenkin. Raisulta siistittiin heti ensimmäisenä talviturkki ratsumalliin fatsin pudistellessaan päätään tallikäytävän toiselle puolella. Ei niitä ravikuninkaitakaan ennen trimmattu, se puhisi harmaaseen partaansa. Nauraen olin todennut, ettei tästä saisi ravikuningasta sitten millään. Raisu kai oli fatsin kanssa samaa mieltä, sillä se oli osittain riisunut ja osittain rikkonut upouuden ulkoloimensa päiväheiniin mennessä. Se rikkoi vielä toiset kaksi, kunnes sai meidän varaloimen, ruman ja niin moneen otteeseen paikatun loimen, ettei edes Raisu tahtonut siihen kajota. Raisun ratsutus oli jo aloitettu sen kasvattajalla ja hyvän pohjatyön he olivat Raisun kanssa tehneetkin. Ori suhtautuu järkevästi uusiin asioihin, vaikka sillä on isälinjassa työhevosta, ei sen luonne ole mitä ihmistä palvelevin. Se on kuitenkin fiksu, herkkä ja eteenpäinpyrkivä, joka tekee sen kanssa työskentelystä varsin miellyttävää. Kasvoihan meidän kiusankappaleesta, rautiaasta retaleesta, pienestä Raisustamme aivan ihka oikea kilpahevonen. Olihan se ollut jo silloin varsana hieno, mutta ei siitä oltu uskallettu toivoa ihan näinkään hienoa. Raisu näytteli jo parastaan kolmivuotiaana arvostelutilaisuudessa, sijoittuen ensimmäiseksi ikäryhmänsä koulukokeessa. Men va fan, sanoi fatsi, joka oli haaveillut Raisustani muuta kuin ratsua. Ei tuollainen gallop sopinut raviradoille. Tai työhevoselle.