Tunnetko tarinan joka kertoo prinsessasta ja herneestä? Tarinassa muuan neidon neljänkymmenen päällekkäisen patjan alle piilotetaan herne, aamulla neito on mustelmilla. Mustelmat ja yön unettomuus todistavat neidon olevan prinsessa. Aivan yhtä herkkähipiäinen on meidän Minkkimme, toisaalta sen patjan alle on joskus jäänyt kaksi hernettä, kokonainen herneenpalko - ellei sitten pellollinen herneitä.

Minkki oli vuotiaana vielä aika reppana. Se oli ikäisään pienempi. Laihempi. Rumempi. Oikeastaan tamma oli kaikkia muita varsoja huonompi. Säälistä Minkille sallittiin tuhat ja yksi asiaa, näin jälkeen päin ajatellen se ei ehkä ollut kovinkaan viisasta. Sitähän sanotaan että rajattoman rakkauden ja vapaan kasvatuksen hedelmä on joko narsisti taikka hirviö. Minkki on tasaantunut kamalasti vanhetessaan, prinsessasta on pikkuhiljaa kai kasvamassa kuningatar. Sille on tyypillistä hapan ja tyytymätön ilme, tammoille tavallinen, Minkin tapauksessa kuintekin liioiteltu, kevätstressi ja vääristyneet kauneusideaalit (toisin sanoen se on varsin huono syömään). Milloin ahdistaa kiimat, joskus kiukuttaa hiekka pintelin välissä ja useimmiten naamani ei vain miellyttä. Ja kun ahdistaa tarpeeksi, tulee takasesta. Takasuojat, satula, muut hevoset, karsinarauhan rikkominen – syitä on satoja, ja Minkki varmasti keksii sata uutta tilalle.

Voimmekin palata takaisin prinsessoihin ja herneisiin. Minkillä on valtava kapasiteetti, mutta se on vain niin jumalattoman herkkä. Tunnetkin varmaan harjoituksen joka käsittää ratsastajan kädet ja kananpoikaset? Jotta voisimme soveltaa tätä mielikuvaharjoitusta Minkkiin, voisimme puhua hanskattomista käsistä ja meduusoista. Yhdestä herneestä tulee nopeasti pellollinen, ja rentoutuneesta ratsusta tulee jännittynyt ja kuumahko.