Kun Bella loukkaantui ensimmäistä kertaa (muttei viimeistä) jäin hevosetta ja päädyin etsimään uutta ratsua. Jokainen urheiluhevosta etsivä tietää että eläintä kannattaa etsiä rajan takaa, Itämeren toiselta puolen. Kuitenkin ostin idän ihmeen, tamman jossa oli kaikki elementit jotka Bellasta puuttuivat. Se oli ennen kaikkea nöyrä, valpas ja niin kamalan rohkea. Venäjällä syntynyt Janda oli muuan kenttäratsastajan kasvattama, hänen ratsuttama ja myöhemmin Viroon myyty. Sieltä Janda tuli meille konkurssipesän ja laivamatkan kautta.

Janda on tietoinen kaikesta minkä teet, ja varmasti myös kaikesta muustakin. Jandalla on äärettömän hyvät tallitavat, se ei karsinanaapurinsa tapaan riko kalliita kinttujaan osoittaessaan mieltä milloin mistäkin. Janda on täydellisyydessään melkein ärsyttävä, se on heti ensimmäisenä portilla odottamassa, ei varmasti tee mitään arvaamatonta – tai jos tekee, se yllättää sinut vain positiivisesti. Toisaalta, Janda on kamalan huono syömään ja sotkee samalla karsinansa. Se on varmaan tallin sotkuisin elukka. Automatkoilla Janda ei syö korttakaan, ja vesikin pitää olla omasta takaa (ja mielellään melassilla maustettua. Spoiled brat much?)

Janda on varmasti maailman rohkein ja nöyrin hevonen joka on koskaan ratsukengillä kävellyt. Janda menee juuri siitä mistä pyydetään, yli taikka ympäri. Sydämeni itkisi verta jos joutuisin pyytämään tammalta yhtään enempää. Ratsastajaltaan Janda vaati paljon, se luottaa sokeasti ratsastajansa arviointikykyyn ja apuihin. Janda reagoi vahvasti ratsastajaansa, stressaantunut ratsastaja stressaa varmasti hevosenkin.

Elettiin vielä niitä aikoja kun Saksaa halkoi muuri, sosialismin aate eli vahvana ja eräs aatteellinen mies hiljennettiin Lorrainen parvekkeella. Silloisen Itä-Saksan itäisillä alueella kasvoi muuan nuori mies, Arend. Kuten monen muukin, myös nuoren Arendin kaipuu länteen kävi suureksi. Se miten Arend löysi länteen on vasta tarinan alkua ja miten hän tapasi muuan puolalaissyntyisen opettajattaren on vain sen jatkoa. Arend oli kasvanut tilalla, ja hankkinut elantonsa vapaassa Saksassa työskennellen maatiloilla. Hän oli jo nuoruudessaan ollut lahjakas ratsastaja ja opettanut myöhemmin myös vaimonsa ratsastamaan. Lapsettomalla pariskunnalla oli yhteinen rakkaushevonen, joka sattui olemaan kiukkuinen kuusivuotias, Titan.

Titan (iii; 170 cm, mkm) oli valtava täysiverisristeytys, korkeajalkainen ja atleettinen. Se muistutti tyypiltään enemmän täysiveristä kuin klassista urheiluhevosta. Saksalaisorin isä oli Briteistä ostettu täysiverinen, se oli nuoruudessaan kilpaillut risuesteillä mutta oli myöhemmin suoriutunut myös kenttäratsastuksen saralla. Titan ei perinyt ainoastaan isänsä ulkomuotoa, vaan myös sen luonteen. Titanin luonne oli kuitenkin se mistä Arend piti, ori oli kiukunpuuskissaan samanlainen kuten hänen vaimonsakin. Se oli ratsuna äärettömän rohkea, mutta kuintekin vaativa ja vilkas. Arend ratsasti ja kilpaili hevosella mitä maataloustöiltään ehti.

Arendin vaimo, Karina, odotti nyt ensimmäistään. Raskaus ja Arendin onnettomuus olivat opettaneet Karinan varovaiseksi. Arend halusi yllättää vaimonsa ja niinpä tilalle ostettiin saksalaissyntyinen ruunikkotamma (iie; 170 cm, mkm) Tecla. Tamma oli jo kuusitoista kesäinen, lahjaton ratsu mutta viisaudessaan se oli järkkymätön kuin rantakallio myrskyssä. Tecla oli nuoruudessaan ollut siitostammana valtionsiittolassa, myöhemmin erään varakkaan perheen lasten lemmikkinä. Lapset olivat kuitenkin kasvaneet, levittäneet siipensä ja lähteneet suureen maailmaan. Teclan selässä oppivat myös Arendin molemmat tyttäret ratsastamaan. Vanha tamma varsoi vielä kaksi varsaa, toisen vahingossa, perheen orista ennen kuin menehtyi hieman yli kaksikymmentä kesäisenä.

Teclan kahdesta pojasta toinen sai nimekseen (ii) Titan II, se oli paljolti isänsä näköinen mutta oli luonteeltaan tasaisempi. Karina ratsasti mielellään orilla, mutta Arendia vaivasi miten nuoren hevosen kapasiteetti jäi käyttämättä. Hän ei enää kilpailisi ja Karina taas pelkäsi lastensa puolesta.

Toisaalla Saksassa oli muuan nuori esteratsastaja nimeltään Elias, hän oli menestynyt hyvin omalla ratsullaan - kuitenkin häntä harmitti huomata että hänen tammansa (ie) Talandra ei yltänyt hänen vaatimalle tasolle. Eliakselle oli tarjottu muita, parempi tasoisia hevosia kilpailtavaksi. Kuitenkin hän tunsi syyllisyyttä miettiessään oman tammakultansa myymistä, olihan Talandra vienyt hänet näinkin pitkälle. Tamma oli tummanruunikko hapannaama, yritteliäs ja rohkea. Siltä puuttui kuitenkin nopeus ja ketteryys, tamma teki jo nyt kaikkensa ja hieman enemmän. Arend ja Eliaksen isä olivat tuttuja, molemmat tilallisia, ja Elias sai näin kuulla Arendin nuoresta oriista. Eliaksen oli tarkoitus ostaa Titanin nuori poika, hän oli vakuuttunut sen luonteesta – siinä oli paljon samaa kuin Talandraa, mutta se oli suurempi, rakenteeltaan kevyempi ja liikkeissään ketterä. Arend oli todennut että nuorempi Titan 'kääntyisi varmaan kultakolikonkin päällä'.

Kuinka hassusti kävikään, Talandra vaihdettiin nuoreen oriiseen. Teclan kuoleman jättämä aukko oli vieläkin täyttämättä, Talandran sympaattisessa olemuksessa oli sitä jotain. Karina oli vaatimalla vaatinut että Talandra tulisi heille. Arendilla oli kuitenkin jo valkoiseksi kimoontunut Titan. Ja niin tamma jäi tilalle. Arendissa sattui olemaan kasvattajan vikaa, ja vaimonsa kielloista huolimatta Arend oli vaatinut että nuori ori astuu Talandran ennen kilpauraansa. Arend oli vakuuttunut tamman suvusta, Talandran isä oli tunnettu esteratsu (iei; 164 cm, rt) Dariano. Ori oli tehnyt poikkeuksellisen pitkän uran, se oli kestävä kilpahevonen ja tyypiltään moderni urheiluhevonen. Rautias ori vaikutti laajalti Saksalaiseen hevosjalostukseen, osasyy oriin suosioon oli sen lähes edulliset astutus- ja varsamaksut. Moni tammanomistaja halusi kompensoida tammansa heikkoa laukkaa Darianon hyvillä ominaisuuksilla. Talandran emä, (iee; 162 cm, mrn) Taroom, mustanruunikko tamma oli valtionsiittolan omistuksessa – se oli hyvästä tammaperheestä josta oli syntynyt monta menestynyttä kilpahevosta. Pullea Taroom syntyi, kasvoi ja kuoli samassa siittolassa, se oli luonteeltaan rehellinen ja lempeä.

Titan II menestyi hyvin kunnianhimoisen ratsastajansa kanssa, se kilpaili 130-140 cm luokkia ja edusti maataan kahdesti voittaen joukkuehopeaa. Titan ei kimoontunut aivan yhtä kuinka vahvasti kuin isänsä, vanhoilla päivillään ori kantakirjattiin ja myytiin eräälle siittolalle. Eliaksen sanotaan sanoneen, ettei hänelle tullut toista samanlaista hevosta. Hyvässä vai pahassa, sitä en tiedä.

Talandran esikoispoika oli syntyessään musta. Moni mustaksi luultu varsa on todellisuudessa rautias, taikka tummanruunikko. Mustaksi luultu orivarsa paljastui kimoksi sen varsakarvan vaihtuessa. Talandran tapaan, se oli jo varsana elegantti ja kaunis katsella. Arend myhäili tyytyväisenä, mutta harmikseen tiesi että orin paikka oli jossain muualla kuin heidän tilallaan. Pitkän harkinnan jälkeen orivarsa sai nimen (i) Taregan, se tarkoitti kurkea eräällä amerikan alkuperäisheimon kielellä. Varsa nimettiin sen eleganssin ja harmaan värityksen vuoksi. Siinä missä sen isä oli muistuttanut omaa isäänsä, Targean muistutti ehkä eniten emänsä isää, Darianoa.

Elias ratsutti Tareganin, ja hänen kauttaan se myytiin eräälle saksalaiselle kenttäratsastajalle. Rohkea Taregan teki loistavan uran, se oli kestävä ja sen emältä peritty eleganssi oli tarpeeksi tuomaan sen parhaita puolia esiin myös koulukokeissa. Perheenlisäyksen myötä Tareganin omistaja ja ratsastaja antoi Tareganin astua kauden eräässä Saksalaisessa siittolassa. Myöhemmin se palasi takaisin kilparadoille, ei kuitenkaan enää kenttäkilpailuihin vaan rataesteille. Oriin omistajan, Fritzin, läheinen ystävä oli kuollut onnettomuudessa maastoesteradalla. Fritz oppi pelkäämään ja Taregan jäi neljätoistavuotiaana kilpailueläkkeelle. Ori palasi siittolaan, ja elää sielä nyt siitosorina. Taregan on monen raskasrakenteisemman tamman omistajan valinta. Se jättää emänsä eleganssia, pelotonta luonnettaan ja Titanin perintöä, kimoa väritystä.

Kuten moni muukin mannermaalainen siitostamma, oli myös (ee) Jolecia valittu siitostammaksi sen rakenteen, suvun ja sen jalostuksellisen kapasiteetin perusteella. Tamma syntyi eräällä Saksan valtion omistamalla siittolalla, sen emä oli siittolan suosikkitammoja – lempeä, hellä mutta ankara emä. Samanlaiseksi kasvoi Jolecia. Se esitettiin maitovarsana, kaksi- ja nelivuotiaana, se sai kiitosta kauniista päästään ja hyvästä rakenteestaan. Se oli moderni, raamikas ja kaunis päinen urheiluhevonen. Ruunikkotamma menehtyi viisitoista vuotiaana varsomisen yhteydessä, Jolecian tammalinjaa jatkoivat sen tyttäret Julija ja Javeline. Myöhemmin mainittu jäi samaisen siittolan omistukseen. Neljästä ori jälkeläisestä jokainen on ruunattu, ne ovat luoneet uraa este- ja kenttäratsuina. Julijan täysiveli Jerico edusti kerran Belgian maajoukkueessa kenttäkilpailuiden Euroopan mestaruuksissa.

Jolecian emä oli pieni, musta (eee; 164 cm, rn) Javinia. Sillä oli vanha Preussilainen suku, kuitenkin Tanskassa syntynyt ja kantakirjattu toi takaisin Saksaan paljon sitä mitä Venäjä oli heiltä sotasaalina vienyt. Javinia oli hyvä luonteinen ja valpas, se oli kilpaili muutamissa paikallisissa estekilpailuissa ollessaan vielä tanskalaisessa omistuksessa. Kun se myytiin Saksaan se jäi kokonaan siitoskäyttöön. Javinian pojista oli yksi ylitse muiden, saksalaisomistuksessa oleva siitosori Joel. Kyseisen orin isä oli (eei; 167 cm, rt) Agoras, poikansa tapaan Agoras oli raamikas ja karismaattinen. Se oli tehnyt uraa estehevosena, edustanut Saksaa maailmanmestaruuksissa ja saanut joukkuehopeaa, sijoittuen koko kilpailussa neljänneksi. Agorasta ja Javiniasta teetettiin yhteensä neljä varsaa (mm. Jolecia).

Jolecian viimeinen elävä varsa oli kiukkuinen (e) Julija. Saksassa syntynyt tamma nimettiin erään venäläisen taitoluistelijan mukaan, lieneekö kohtalon ivaa että tamma päätyi Venäjälle myöhemmällä iällä? Julija muistutti paljolti emäänsä, mutta sai varmasti energisen luonteensa isältään. Tamma ratsutettiin siittolan ratsuttajan toimesta ja huutokaupattiin eräänä syksynä muuan naisratsastajalle. Julijan hyviä puolia oli se, että se sopeutui uusiin tilanteisiin nopeasti – ja oli ratsuna yhtä rohkea kuin oma Jandani. Kuten odotettu olikin, Julija osoitti olevansa kapasiteetikas all-round ratsu, ja myytiin eteenpäin venäläisratsataja Ivan Balakireville joka etsi nuorempaa hevosta pienempiin luokkiin. Luokka luokalta Julija kiipesi aina kansainväliselle tasolle jossa se kilpaili kahden tähden luokissa. Rohkea ja eteenpäin pyrkivä Julija lopetti kilpauransa kun sen etujaloissa alkoi esiintymään rasittumia (' Kannattaa lopettaa silloin kun molemmilla on vielä hauskaa', Ivan oli todennut). Julija ja Ivanin vanhempi luottoratsu, myös saksalaissyntyinen, Phantasie jäivät siitostammoiksi hänelle itselleen.

Oh Joysin suku olisi povannut sille hienoa uraa, sen isä oli menestynyt (eii; 171 cm, rt) Soundwaves, joka tunnettiin myös nimillä 'The Green King' tai 'King of Green'. Lehdistön antama liikanimi juontui täysiverisen voittojuoksuista nurmella, ulkomailla nimen tarkoitus oli erilainen - viittaus vihreään merkitsi oriin kotimaata, Irlantia. Soundwaves oli suuri rautias tähtipää, se teki loistavan uran ja vedettiin radoilta ennen loukkaantumista. Soundwaves oli laajalti käytetty Briteissä, orilla oli aikoinaan suuret ikäluokat ja sen jälkeläisiin on mahtunut monia menestyjiä. Soundwaves ei jatkanut omaa menestyksekästä isälinjaansa, mutta orin merkitys emänisänä varmistui sen tammajälkeläisten menestyessä suurkilpailuissa.

Katen isän kantatammoja oli suurikokoinen (eie; 167 cm, rn) Another Song. Tamma oli sisartensa tapaan suurikokoinen ja komea, melko maskuliininen. Se teki hyvän, mutta lyhyen uran loukkaannuttuaan onnettomuudessa. Mainittavaa suurkilpailumenestystä ei ole. Ruunikkotamman uraa kuvasi hyvin kovat, raskaat juoksut. Se oli emänä ehdoton, ja opetti varsoilleen ehkä hieman kovaakin luonnetta.