Kun vanha runoratsuni jäi eläkkeelle melkein kuusi vuotta sitten, sanoin ettei meille tulisi enää yhtäkään kouluratsua. Mutta kuitenkin meille tuli Astraeland. En tiedä mitä tammassa on, mutta minusta tuntuu että se tietää elämästä niin kovin paljon enemmän.
Miten voisikaan kuvailla tammaa? Kreikan Astraea, Zeuksen tytär, oli oikeuden henkilöitymä ja viimeinen kuolematon joka eli ihmisten keskuudessa. Meidän Astramme on paljolti samanlainen. Se on viisas ja herkkä, ja varmasti paljon enemmän. Kreikan Astraea mielletään useasti myös viattomuuten. Ehkä tämä 'viattomuus' on se karisman puute josta moni tuomari on huomauttanut. Toisaalta koulutuomarit eivät kovinkaan pidä tammoista. Onneksi Astra ei sentään ole kimo. Taikka trakehner.
Astraealand on rauhallinen ja järkkymätön kuin vuori, se oli stressitön kilpakumppani ja ennen kaikkea opettavainen ratsu. Runoratsuni ei suinkaan ollut aivan niin helppo ratsastettava kun naiiveissa unelmissani olin toivonut. Astran myötä minusta kasvoi perfektionisti, mutta työskentely sen kanssa oli kovin palkitsevaa. Jos totta puhutaan, minusta tuntuu että minulta loppui kapasiteetti ennen Astraa.
Astra on ollut kiistämättä hyvä emä, se on ollut lempeän määrätietoinen. Samaten Astra on kohdellut laumatovereitaan (paitsi Minkkiä, joka on ollut tarpeeksi tyhmä saadakseen selkäänsä). Kuten Astra itsekin, on myös sen varsat poikkeuksellisen rauhallisia. Anteeksi, tarkoitan toki että niiltä on puuttunut karismaa.