Cassini Nore
© -
rotu, sukupuolitrakehner, ori
väri, säkäkorkeusmusta, 165 cm
syntymäaika, ikä01.01.2004, nyt 12-vuotias
rekisterinumeroVH05-021-7340
koulutustasoko: Vaativa A, re: 160 cm; CIC3
kilpailulaji ja -tasoesteratsastus, 6696.2 op. (11)
omistajaVRL-01317, Shangri La
kasvattajaTessa J.
Star Theme's Ladykiller Cas trakehner, 166 cm, trn
KTK-III
Alté trakehner, mkm Allergo
Carmila
Black River's Cassidy Rog trakehner, 164 cm, trn Oroaq
Diabolica
Innovation Nore trakehner, 160 cm, prt
KTK-II
Top Capricieux trakehner, 165 cm, rn Ritane West
Caprina
Ebenwind trakehner, 165 cm Bernan
Ebella

Sukuselvitykset perustuvat niin sanottuun perimätietoon

Ritane West ...

Caprina ...

Musta saksalaisori Bernan (eei) täytti, ellei ylittänyt, ne odotukset jotka sille sen sukutaulun perusteella uskallettiin asettaa. Se polveutui suoraan huippuori Randosta, joka oli kilpaillut kansainvälisillä kilparadoille ja voittaen monia arvokilpailuja. Oriin emä, Belissima, oli kasvattanut varsoistaan huippuhevosia. Bernan kilpaili kouluratsastuksen Grand Prix-luokissa ja tanssi vuosia maansa kouluhevosten rankingin kärjessä.

R. Göthelin siitostammassa, Ebellassa, korostui trakehnerhevosen monipuolisuus. Niin tamman emä- kuin isälinjakin johtaa rodun venäläisiin verilinjoihin; isälinjan Luarent kilpaili Grand Prix-luokkia rataesteillä ja sen laaja vaikutus saksalaisiin verilinjoihin on huomattava. Ebella ei isänisänsä tapaan yltänyt Grand Prix-luokkiin, mutta kilpaili urallaan 140 cm luokissa. R. Göthelin osaavuus ja tietämys korostui etenkin Ebellan orivalinnoissa: kilpaurastaan ja suvustaan huolimatta se jätti myöss monta hienoa kouluratsua.

Ominaisuuspisteet

hyppykapasiteetti ja rohkeus 3717.76 op.
kuuliaisuus ja luonne 2978.44 op.
nopeus ja kestävyys 900.55 op.

Esteratsastuksessa 6696.2 op; vaikeustasolla 11
Kenttäratsastuksessa 4618.31 op; vaikeustasolla 9

Sijoitukset

  1. 30.04.2014 ERJ / ERJ-Cup, 160 cm › 16/315 !!
  2. 31.07.2014 ERJ / ERJ-Cup, 160 cm › 15/207 !!
trak-o.Niemand von Gateaway01.12.2014e. Not Seventeen
trak-o.Solar Flare Vegas08.09.2014e. Maelstrom Vegas
trak-t.Jacana RNA01.05.2014e. Jivin'
FWB-o.Calté21.03.2008e. Fiorenze MVIR MVA Ch, KTK-III
FWB-t.Brielle10.05.2007e. BrianachDiplom, KTK-III
trak-o.Royal Artemis10.05.2007e. Charlotte BustleVIR MVA Ch, KRJ-I, KTK-II
trak-o.MS Doesn't Matter17.11.2006e. VK DominoqueERJ-II
trak-o.Duellist F16.06.2005e. Windrose F

Ad consectetur maecenas volutpat a a vehicula consectetur hac eget vulputate parturient vestibulum magna phasellus netus ut magna auctor fusce leo ad a quam nullam parturient molestie tristique consectetur.Dapibus a interdum mus adipiscing conubia scelerisque vestibulum neque nascetur consequat ultricies vestibulum adipiscing duis vestibulum orci porta turpis potenti.Sagittis turpis aenean a volutpat nibh nam inceptos diam adipiscing suspendisse condimentum leo parturient suspendisse.

Uskoisin että Cassini on ollut hereillä elämästään korkeintaan kolmasosan. Ehkä ori on eskapisti, mutta se viettää suurimman osan ajastaan nukkuen tai tuijotellen tyhjää tallikäytävää. Unisesta luonteestaan huolimatta Cassinilla on työmoraali kohdallaan, jostain kummasta syystä se on energinen ja äärimmäisen oppivainen hevonen. Kentän nurkissa väijyvät hobitit ja muurahaiskekoihin pesäänsä rakentavat lohikäärmeet ovat täyttä arkipäivää Cassinin maailmassa.

Cassinin silmissä harjaämpäri on edelleen, kaikkien näiden yhteisten vuosien jälkeen, oikea Pandoran Lipas. Ruma, kaltoinkohdeltu juottoämpäri on pahempi kuin kaikki Keski-Maan hobitit ja männynkävyt yhteensä. Ori yksinkertaisesti kieltäytyy lähestymästä ämpäriä, mutta joskus se on (jopa) uskaltanut muutaman metrin läheisyteen, hörähtänyt typerän varsamaisesti (kuten kaikki omassa mielikuvitusmaailmassaan elävät hevoset), nuuhkaissut ja säikähtänyt silmittömästi. Säikähtäessään silmittömästi Cassini hyppää ainakin nelisen metriä ilmaan, kääntyen vielä kannoillaan (mainitsinko jo, että se on tavattoman ketterä) ja juosten sinne minne turpa näyttää - ellei se satu olemaan kiinni. On suoranainen ihme, ettei se ole kehittänyt vielä vetopaniikkiin viittaavia oireita. Muutoin Cassini on käytävällä seistessään ihan selväpäinen eläin. Useimmiten se haukottelee taikka nuokkuu unelmissaan. Se havahtuu useimmiten satulavyötä kiristäessä ja irvailee näkymättömille örkeille, enkä ihmettelisi jos Cassini kuvittelisi pirunnuoran kiertyvän sen hieman pullean vatsan ympärille.

Jostain syystä Cassinilla on aina ollut vaikeuksia pysyä aloillaan, siksi siinä ei kai koskaan ole ollut kouluratsunkaan vikaa. Sillä on vain esteratsulle ominaisia luonteenpiirteitä, kuten teenpäinpyrkivyys ja rohkeus. Nopeus, tasapaino ja ketteryys ovat avainsanamme. Vanha valmentajani joskus sanoi, että Cassini kääntyisi vaikkapa kultakolikon päällä. Ehkä hyvin suuren kultakolikon päällä. Ori oli ensimmäinen kilpahevoseni suuriin luokkiin, sehän oli jo kokenut ratakettu, mutta opetti minulle paljon - ja opettaa edelleenkin. Cassinin hyppytekniikka ei ole ehkä mitä kaunein, mutta kuitenkin korkea ja pitkä. Radoilla orille tuottaa eniten ongelmia sarjojen lyhyet välit sekä vesiesteet (joissa Jättiläiskalmari aivan ehdottomasti ui!).

01.11.2014 - ERJ

(8,5 + 42 + 15 + 22 + 15 = 102,5 p.) ERJ I - (9,5 + 40 + 13 + 22 + 15 = 99,5 p.) ERJ II

25.01.2015 - Mietteitä orien tarhaamisesta

Joskus tunnen mitä syvintä, sentimentaalista ymmärrystä niitä suomalaisratsastajia kohtaan jotka ovat paenneet Saksaan, Iso-Britanniaan taikka vielä pidemmälle etelään. En siksi, että hevoskanta on siellä parempi. En siksi, että valmennusmahdollisuudet ovat niin paljon paremmat. Vaan siksi, että he ovat ymmärtäneet paeta tätä jäätävän kamalaa talvea. En ymmärrä miksi pitää olla näin helvetin kylmä.

Curiosoa ei kylmyys tuntunut haittaavaan, se oli aloittanut heti aamusta orirituaalinsa tarhassa. Se oli kukkoillut, ravannut ja kiljunut aidan vierellä, saanut tyypilliseen tapaansa muutaman tällin sähköaidasta. Aidan toisella puolella seissyt Cassini tuijotti typertyneenä ruunikko-oria. Mitä se taas tahtoi? Curioso ei luonnollisesti tiennyt kuinka naurettavalta se meistä ihmisistä näytti. Se oli rikkonut oman loimensa edeltävänä päivänä, ja nyt kukkoili suloisessa, hellyyttävän vaaleanpunaisessa, kaulakappaleellisessa lainaloimessaan. Vaikka orin temmellys oli varsin hellyttäväää seurattavaa, oli se varmaan järkevintä ottaa sisälle. Ori oli varmasti jo hiestä märkä, eikä näissä pakkasissa uskaltanut riskeerata. Etenkään, kun Curioso esitettäisiin vihdoin ja viimein laatuarvostelussa. Cassini-parka oli ainoa jonka uskalsi tarhata remupetterin viereen, ne olivat kuitenkin tunteeneet toisensa jo hyvän tovin. Tempperamenttinen Curioso oli lukuisilla kilpamatkoilla oppinut sietämään Cassinia, tai sitten sen ruunamainen välinpitämttömyys toimi.

Kun saavuin portille, Curioso yritti vielä viimeisen kerran provosoida Cassini-parkaa, vierustarhan ori kuitenkin käänsi Kummisedälle selkänsä ja palasi päiväheiniensä pariin. Ruunikko-ori ravasi tarhan portille, sen turpakarvat olivat jäätyneet päivän mittaan tehden siitä entistäkin typerämmän näköisen. Kumarruin portin, noustessani tunsin Curioson huulien hamuilevan poninhäntääni. Hätistelin sen turpaa pois päin kädelläni, orin siitä paljoa välittämättä. Kuten olin arvannut, Curioso oli läpimärkä loimensa alta. En muistanut Cassinin koskaan hionneen ulkoloimensa alta (paitsi erään intomielisen harjoittelijan loimittaessa sen, mutta se on oma tarinansa), ehkä siksi, että Cassini liikkui tarhassa saman verran päivässä kuin Curioso tunnissa!

Pirun talvi.

01.11.2014 - Hevosihmisen menetetty elämä

Eräänä tiistaiaamuna katselin Cassinia, sen silmien ympärille oli ilmestynyt muutama harmaantunut karva. Samana aamuna olin tuijottanut itseäni peilistä vaitonaisena, edeltävänä iltana olin löytänyt silmäkulmastani rypyn jos toisenkin. Tässäkö näin oli käynyt, olimme vanhenneet oriparan kanssa yhdessä. Oliko nämä niitä proosassa kuvailtuja hetkiä, jolloin huomaat ajan vain karanneen? Karannut kuin hiekka sormien välistä... Cassini ei suinkaan vastannut, vaan hamusi mietteliään näköisenä taskustani toista porkkanaa.
        Eikö tämä ole tilanne sellainen, joka yleensä esiintyy parisuhteessa? Kuten jokainen hevosilleen uskollinen ihminen, olin jättänyt sosiaalisen elämän, tai elämän ylipäätänsä, taakseni jo vuosia sitten. Pitkät aamut, parisuhteet, haaveet. Kaikki. Ja totta se oli, minun ja Cassinin yhteiselo oli kestänyt pidempään kuin yksikään parisuhteeni.

Sillä hetkellä tuntui oikealta luistaa aamun töistä muutamalla minuutilla, viettää pieni hetki mustan hevosen kanssa. Olimmehan vanhenneet yhdessä, Cassini oli löytänyt toisen porkkanan palan ja vajosi takaisin omiin filosofisiin mietteisiinsä. Rapsuttelin orin otsaa, Cassinin otsatukka oli aina ollut säälittävän ohut. Siitä oli painajaismaista yrittää saada siistiä lettiä, olimme luovuttaneet sen suhteen vuosia sitten, ja siirtyneet käyttämään kilpailuissa siistiä hattua. Hatulla en suinkaan tarkoita silinterin tapaista päähinettä, vaan hevosille tarkoitettua korvahuppua. Ori ei kylläkään ollut yhtään sen fiksumman näköinen se päässään. En kyllä tiedä mikä tässä maailmassa sitten tekisi orista yhtään fiksumman näköisen. Ehkä Cassini harmaantuisi yhtä arvokkaasti kuin muuan skotlantilainen Sean Connery.
       Naapurikarsinasta kuulunut äkäinen potkaisu herätti meidät molemmat takaisin todellisuuteen, minut ehkä kipeämmin, kun jokseenkin säikähtynyt ori oli onnistunut myös astumaan jalalleni. Hammasta purren työnsin Cassinin pois jalkaparkani päältä, annoin sen syödä vielä viimeisenkin palan porkkanaa ja mutisin sen olevan suosikkihevoseni. Samat sanat kuulee moni muukin tallin hevosista, mutta ethän vain kerro Cassinille? Niin vanha mies ei kestä enää sydänsuruja!

13.09.2014 - Miten melkein murrat nenäsi oriin selässä

Minä ja saksalaissyntyinen Nadja "Dee" Zimmerman työskentelimme joskus, nuorina ja vetreinä, samalla myyntitallilla Briteissä. Deellä oli jo silloin kyky tuoda hevosen parhaat puolet eläimen omilla ehdoilla, hän työskenteli myyntihevosten kanssa siinä missä minä opetin varsoille ratsuhevosen alkeita. Dee oli meistä kahdesta onnekkaampi, sillä tanskalainen hevosvälittäjä, Bobo, sattui rakastumaan häneen työkeikallaan. Nämä kaksi kyyhkystä elivät unelmaansa Tanskassa, mutta ystävyytemme säilyi Deen kanssa – jokseenkin etäisenä.
       Dee tiesi tarkalleen millaisista hevosista pidin, ja hän myös tiesi tarkalleen miten minulle myytiin sellainen. Lahjuksia ja kiristystä - mutta hän oli patologinen valehtelija mitä tuli hevosen luonteeseen. Olen varma, että hän on entisessä elämässään ollut joko autokauppias taikka pörssihuijari. Sinä syyskuisena perjantaina meille piti tulla Saksalainen täysiveriristeytys, mutta se oli jotenkin vaihtunutkin trakehnertammaan. Kuten Dee saattoi arvatakin, hevonen tuli meille jäädäkseen. Hänellä oli maanantaina keikkana kuljettaa yksi saksalainen siitostamma takaisin Tanskaan, joten hän jäi meidän vieraaksemme viikonlopuksi.

Dee oli ennen minua jalkeilla lauantaiaamuna, heräsin kuvottavaan katkuun joka tavoitti minut hieman ennen puolikuutta aamulla. Yksi asia jota Dee ei koskaan oppisi, oli se, että en voinut sietää paistettua kananmunaa. En omeletteja, en mitään. Nousin ylös, ja käärin peiton ympärilleni. Keittiössä Dee oli valmistanut aamiaisen, ja kommentoi joskin järkyttyneenä minua. Kuinka myöhään teillä tehdään oikein aamutallit? Dee huikkasi. Hän jatkoi juttujaan virkeään sävyyn, tänään olisi kaunis ilma. Lähdettäisiinkö ehkä maastoon. Huonoksi onnekseni hän ei juonut kahvia, yritin parhaani mukaan balansoida hengittämällä suun kautta, keittäen kahvia ja vastaamalla hänen kysymyksiinsä.

Hän oli oikeassa, se syyskuinen lauantaiaamu oli aurinkoinen. Ja lämmin. Tunsin vieläkin pahoinvointia aamuisesta omeletti-episodista, valitsin meille kaksi, mahdollisimman tasaista hevosta. En koskaan ratsastanut hankalia hevosia aamuisin, hermoni olivat kireät aina kuudenteen kahvikupilliseen asti, ja nyt olin vasta juomassa toista. Dee hymyili leveästi kun haki uneliaan Verityn käytävälle, tamma tervehti häntä painamalla päänsä suoraan tämän syyliin. Ja näin miten Dee rapsutti sitä korvan takaa, jutellen hiljaa. Varmaankin saksaksi. Minua hymyilytti, tamma oli oikea sydäntensärkijä. Toista maata oli oma ratsuni Cassini, joka oli aikoja sitten vienyt minun sydämeni, muttei kenenkään muun. Cassini odotti karsinan ovella, puhkuen sitä sille ominaista, pentumaista innokkuutta. Toisin kuin Verity, ori ei suinkaan hellästi paina syliisi päätänsä. Cassini tietää että ihmisillä on porkkanoita, etenkin tällä varsin tutulla, keskimittaisella, leveäperäisellä ihmisellä. Cassini löysi porkkanan palansa, sitä ei haitannut se, että se oli ollut tallitakin taskussa jo eilisestä ja minä sain pujotettua riimun viimein oriin suuren päähän. Tallikäytävällä ori vajosi takaisin tavalliseen vegetabiliseen tilaansa. Ei yhtäkään ämpäriä näköpiirissä, voimme kaikki siis hengittää. Maassa vallitsee rauha.

Kohtasin Deen taas satulahuoneessa, hänen leveästä hymystä päätellen Verity käyttäytyi kuin unelma. “ Olisipa edes yksi hevosistamme näin hyvätapainen! “ hän huokasi, hymyillen totesin “Mitä suosit täysiverisiä!”. Lähtiessäni satulahuoneesta tunsin miten jokin, oletettavasti satulasaippua, osui minua kipeästi alaselkään. Dee oli pelannut varman päälle, sylissäni oli Cassinin satula ja suitset, en voinut täten puolustautua.
       Tappelin vielä satulavyön kanssa kun kuulin Verityn rautakenkien kopinan tallin betonilattiaa vasten, jopa poissaoleva Cassini reagoi ääneen ja unohti pullistelun muutamaksi sekunniksi. Sain kuin sainkin satulavyön kiristettyä ja lähdimme orin kanssa seuraamaan parivaljakkoa tallipihalle. Dee oli jo tamman selässä säätäen jalustinhihnoja, Verityn alahuuli roikkui alakuloisesti. En ymmärtänyt, enkä vieläkään ymmärrä, miten hevonen voikaan näyttää niin flegmaattiselta. Cassini lähti jo liikkeelle noustessani selkään, kuulin miten Dee jupisi huonoista käytöstavoista, vaaratilanteista ja jostain muustakin. Näin meillä oltiin aina tehty, ja tultaisiin aina tekemään. Tai no, vain ja ainoastaan Cassinin kanssa.

Ratsastimme rintarinnan leveällä hiekkatiellä, Verity ei sietänyt hevosia takanaa - enkä suinkaan halunnut Cassinin herättelevän mitään harhakuvitelmia. Ja ehkä siksi että voisimme jutella helposti huutamatta. Hevoskaksikko käveli rauhallisesti aamuauringossa, Cassini omissa maailmoissaan ja Verityn tarkkaillessa ympäristöään.
       Laukkasuoran lähestyessä Cassini heräsi yllättäen maailmoistaan, olin tehnyt sen tiedostetun virheen, että siinä laukattiin. Aina. Orilla oli kaksi vapaapäivää takanaan, kilpahevosen ruokinta teki tepposensa ja se liikkui aina mielellään. Ratsuni into tarttui pian Verityynkin, se nosti päänsä korkealle jättäen roikkuvat ohjat ratsastajansa käsiin ja Dee nauroi. Verity otti muutaman sivuaskeelen. Tie oli sula ja hyvässä kunnossa, miksi ei? Kurkottauduin noukkimaan oriini harjaan takertuneen lehden, Cassini kuitenkin tulkitsi tämän painopisteen vaihdoksen kehotuksena laukata. Se rynnisti matkaansa kuin ammuttuna, nokka parkani kolahti oriin niskaan ennenkuin ehdin korjata tasapainoni. Verity oli ottanut osaa oriin räjähtävään lähtöön, kuulin tamman dieselmoottorin (.. hörinän) käyvän hieman taaempana. Kääntyessäni näin Deetä naurattavan kamalasti, en tiedä johtuisiko se tyylittömästä lähdöstäni vai Verityn laukasta. Sillä oli puoliveriseksi varsin ponimaisen pyörivä laukka, ja Dee oli työssään tottunut ratsastamaan täysiverisiä taikka täysiveriristeytyksiä.

Cassini hidasti kuuliaisesti saapuessamme mäen päälle, sieltä oli hieman näkymää tallin ympäristöön. Metsää, hakkuuaukiota ja peltojen yli roikkuvia voimalinjoja. Dee saavutti meidät pian huomattavasti hillitymmin laukaten, nähdessään nenäni häntä jatkoi nauramistaan kyyneleet silmissä. Vasta silloin ymmärsin nenäni vuotavan verta. " Tämänkö takia jäit tänne? " Dee kysyi viitaten maisemaan, pudistelin päätäni samalla kun rapsutin oriin lämmintä kaulaa. " Hyvä. Minä en jäisi tämän takia tänne. " Dee jatkoi. Hän oli jo vuosia käskenyt minua pakkaamaan kimpsuni ja kampsuni, lähteä ulkomaille tekemään töitä 'oikeiden hevosten kanssa'. Verity pärskähti tyytyväisenä saadessaan pidemmän ohjan. Dee tuijotti pitkään maailmaa Verityn tummien korvien välistä, sitten hän katsoi minuun ja hymyili. "Olen raskaana" Dee sanoi hiljaa, kuitenkin hymyillen “Bobo ei tiedä vielä “. Vastoin kaikkia tapojani purskahdin itkuun, tiesin että Dee oli toivonut lasta jo vuosikaudet. Cassini käänsi toista korvaansa mietteliäänä.

Taasko se itkee?

02.07.2014 - Miten hevonen voikaan pelätä ämpäreitä?

Olenko koskaan kertonut Cassinin pelkäävän kuollakseen ämpäreitä? Ei vaan tiettyä, erityistä ämpäriä. Vaan niitä kaikkia - kaura-ämpäreitä, juotto-ämpäreitä taikka harja-ämpäreitä. Yhden hevosen takia on ollut tuskallista piilotella aivan jokaista tallin ämpäriä, mutta näin on tehty. Niin Cassinin kuin oman mielenrauhan vuoksi. Sitähän voisi kuvitella, että ämpäri ei suinkaan ole pakollinen hevosalalla. Ruoat hevonen osaa syödä kaukalosta, heinät lattialta - harjoja voi pitää laatikossa. Tai olla harjaamatta hevostaan. Vettä saa automaatista. Mutta miten käy kun vedet muutamasta karsinasta ovatkin katki?

Mistä pirusta juotat ämpärikammoista hevosta? Helpoin olisi ollut vain vaihtaa karsinoita, mutta sulfakuurilla olevaa Cassinia ei ollut järkevää siirtää. Lääkkeellä on karenssiajat, karsinoiden jynssääminen on kamalan työlästä emmekä missään nimessä haluaisi antaa positiivista doping näytettä. Uskoisiko kukaan doping-käryn katkuista tarinaa karsinoiden vaihdosta, ämpärikammoisesta kilpahevosesta ja sulfakuurista? Tuskin.
       Hauskuutimme muita työntekijöitä vesikarsinassa missä Cassini joi suoraan letkun päästä. On varmaan turha mainita, että oli olin uitettua koiraakin märempi sen jälkeen.